Markkinoilla välipäivät

Ensimmäinen puristus markkinoilla on nyt pulkassa. Ovet aukeavat seuraavan kerran torstaina, joten väliin jää kolme välipäivää. Näiden kolmen päivän aikana ei oikein ehdi käydä kotona, eikä se ole taloudellisestikaan järjellistä toimintaa.


Linnan pihalla ehtoohämärissä

Pidämme siis "vapaata" ja aikaa jää seuraavien duunien suunnitteluut ja minulla on tuo Puukkopostin seuraavan numeron kasaaminen. Ihan vapaatakin pidetään. Itse olen ajellut pyörälläni lähikyliä/kaupunkeja. Sellaisia "kotiseutu kierroksia". Ei tämä nyt kotiseutua oikein ole, mutta näinä parina vuotena kertyy jo melkein kuukausi asumista rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa.


Nätti – ihmisen kokoinen – kaupunki Mariefred

Hienoa seutuahan tämä on. Linnojen lisäksi löytyy kosolti käsityöläisyyttä ja vanhaa miljöötä jota ihastella. Erityisesti naapurin pikkukaupunki Mariefred on mieleen. Maisemaa hallitsee suuri linna ja kaupunki itsessään on ns. ihmisen kokoinen. Katukuva tuo jotenkin mieleen kotosuomen Porvoon. Kehoitan ehdottomasti poikeamaan Mariefredissä, jos vain tällä suunnalla joskus liikkuu. Ei ole kuin kivenheiton päässä valtatieltä.


Taustalla Gripsholms Slott, etuallalla uskollinen ratsuni Trek

#mariefred #gripsholmsslott #välipäivät #trek #retkipyöräily #hienopaikka #kandeekäydä

Suositut postaukset / Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Stay tuned...
Tuoreimmat postaukset / Recent Posts
Arkisto / Archive
Hae sisältösanoilla / Search By Tags
Seuraa Maakarhua / Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square

© Maakarhu – all rights reseved – kaikki oikeudet pidätetään