Paistinpannun päivitys

Aina välillä ehtii hiukan tehdä omiakin hommia. Nyt kun tuli hiljainen hetki, pääsin fiksaamaan paistinpannuni. Se oli jo ankarasti ryvettynyt ja kaikki tuppasi hippaamaan pannun pohjaan kiinni. Huonolla hoidolla liian pitkään :( Pannu on hyvä välillä polttaa ja rasvata, niin se toimii kuin uutena. Ja näyttääkin uudelta. Ainoa hankaluus on nykyään se että kunnollista rasvaa ei tahdo enää kaupan lihatiskiltä saada. Lihat siivotaan viimeistään teurastamossa turhista rasvoista, eikä niitä juuri kaupan myyntitiskille eksy. No onneksi aina jostain sitä sian ihraa löytyy, että pääsee pannut rasvapolttamaan. Tämän kyseisen pannun ostin joskus 80-luvulla Somerniemen torilta, rautaromukasasta :) Tefl

Takolauantai

Pitkästä aikaa olin taas Katteluksen kyläpajalla ja vetämässä Lauantaitaontaa. Seitsenhenkinen – oikein mukava porukka – tuli pajalle kokeilemaan, että millaista se sepän työ oikein on. Hienostihan tuo meni, jokaiselta, vaikka takomisesta ei aikaisempaa kokemusta ollutkaan. Lauantain aikana syntyi Naulakko, korvakorut, tuikkualustoja, puukon terä sekä emännänveitsiä. Takomisen lisäksi päästiin tekemään mystisiä terien lämpökäsittelyjä, jännityksen poistoa, karkaisua ja päästöä. Vaikka pajalla meni hyvä ulkoilupäivä hiukan hukkaan, uskon että aika ryhmä sai kokea aika erilaisen, ja varmasti mielenkiintoisen päivän. Kaikki saivat valmiiksi, mitä olivat etukäteen suunnitelleet tekevänsä ja oike

Hollannista vieraita

Pajalla visiteerasi joukko keskieurooppaisia kulkijoita. Pääasiassa Hollantilaisia. Kun kumma joukko saapui Suomeen ranskalaisilla Ciroën 2CV kulkimillaan (kotoisammin ilmaistuna Rättisitikoilla), suuntasivat he kulkunsa Saloon ja Teijoon. Osasivat paikalle, sillä joukosta muutama minulle tuttu ja jo aikaisemmin käynyt pajalla. Ja edelliselläkin pajallani, Mustion Katteluksessa. Sunnuntaina saapui seitsemänhenkinen ryhmä, joista nuorimmaiset neljä takoivat itselleen viikinkiveitsen, sen joka täällä kotosuomessa emännänveitseksikin kutsutaan. Porukka teki tiimityötä ja välillä nuoret avittivat toisiaa, ja välillä vanhemmat lapsiaan. Veitset valmistuivat ja tyytyväiset matkaajat jatkoivat yöpy

SEPPÄ OLUT

Jos missä oikein hyvää olutta kaipaat, niin täs siul o sellane!

Sivut uudella palvelimella

Wohoo! Domain siirtyi uudelle palvelimelle ja siirto sujui ihmeellisen nopeasti. Odotin noin 24h viivettä, mutta siirto toimi jo noin 20min jälkeen. Nyt pitäisi sivujen toimia hiukan kitkattomammin. Niin ja tuo nettikauppakin vielä kaupan päälle. Usko tietotekniikan toimivuuteen kohentui taas hieman. Hyvää viikonvaihdetta T:N #domain

Sivut alkavat olla nipussa

Viikonloppu lähestyy ja silloin olisi mahdollisesti sivut siinä kunnossa, että domain voidaan laittaa viittaamaan tähän uuteen palvelimeen. Välillä turhauttavaa näiden sivujen kanssa puuhaaminen, mutta nyt ne on taas vähäksi aikaa siinä kunnossa, että pienillä päivityksillä pärjää. Iloinen ylläri oli, että palvelimella on blugi jolla saan sivuille tuon Etsy kauppani. Nyt voi siis tehdä ostoksia näiden sivujen kautta, eikä tarvitse enää seikkailla englanninkielisellä sivustolla. Kehitys kehittyy. Pikkuhiljaa latailen sinne kauppaan valmiita tuotteitani, niin saadaan kesäksi kauppa siihen malliin kun sen tulee ollakin. Seuraavalla kerralla toivottavasti saa päivittää sivua tähän, joka on "oike

Suositut postaukset / Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Stay tuned...
Uusimmat postaukset / Recent Posts
Arkisto / Archive
Etsi sisältösanalla / Search By Tags
Seuraa Maakarhua / Follow Us
  • Instagram Social Icon
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square

© Maakarhu – all rights reseved – kaikki oikeudet pidätetään